maanantai 8. toukokuuta 2017

Uutta uutta! Ja vaaleanpunaisia unelmia

Tervehdys pitkästä aikaa! Nyt seuraa sitten oikea kuvapläjäys parista uudesta asiasta, joita en ole vielä blogissa esitellyt.
Noin vuosi sitten ostin itselleni toisen Greenleafin Orhcid talon. Edellinen omistaja oli aloittanut pastelliunelmalla ja jotain samansuuntaista suunnittelen itsekin. Sillä tästä tulee vihdoin sellainen shabby chic tyylinen talo, johon en ikinä uskonut itseni hurahtavan.
Ensin tulee pari kuvaa ennen tilanteesta, tosin revin innoissani vanhat tapetit irti ennen kuvaamista :D




 Alla näkyykin ji uusi alakerran seinä, joka puuttui paketista, mutta yläkerta tarvitsee tukea. Voi olla, että seinä vaihtuu vielä pelkkään pylvääseen,


Sitten päästään tilanteeseen, jossa olen uudelleen tapetoinut yläkerran. Makkarin vanha lautalattia saa jäädä, koska se on tehokkaasti liimattu paikoilleen. Yläkerran ikkunat ovat vielä keskeneräiset.



Vessan tapettikuvio on itse tehty toistamalla netistä löytynyttä tapettikuviota, jonka sävyä myös säädin kuvanmuokkauksella. Lattia ja laatoista tehty jalkalista ovat minimaailman valmiskuviosta leikattuja. Jalkalistan kuvion liimasin paspiksen päälle, että sain korotusta. Lattiaan töpöttelin vähän kulumajälkiä.


Makkariin tuli skräppipaperista pilkkutapetit ja raitaversio on jälleen netistä tulostettu. 


Yläkerran väliseinä on vielä irti niin kauan, kun puuhailen ikkunoiden kanssa.


Alakerrab tapeteista ei ole vielä pienintäkään aavistusta. Lattiaan on liimattu paperinen lattiakuvio, joka on jokseenkin rypyssä, mutta sitä ei saa irti. Eli saatan liimata uuden lattian sen päälle.



Koska olen nyt hurahtanut vaaleanpunaiseen, niin annetaan mennä sitten oikein olan takaa. Ostin nukkekotikirppikselta vaaleanpunaisen polkupyörän, jonka tuunauksen olen saanut alkuun. Korissa on ensimmäinen kerros maalia ja satulassa sekä sangoissa on uudet nahkaiset päälliset.

Gepetton kaappi on puolestaan synttärilahja Liisalta. Kesti tosin hieman yli kaksikuukautta saada se kasaan ja viimeistellyksi :D Kaappi tulee tämän talon alakertaan.


Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä uudet nuket! Jouluna ostin itselleni lahjaksi Taru Astikaisen upeat nuket. Mallinettu Benedict Cumberbatchin ja Aurora Karamizin mukaan. He eivät varmaankaan tähän taloon muuta, mutta saavat nyt poseerata mukana :)



Ja mikäli kiinnostaa tämän vuoden synttäriswap, niin käy lukemassa minisynttäreistä ja lahjoista facebookissani ;)


torstai 26. tammikuuta 2017

Tammikuun nukkekotikerhon tuotoksia

Tammikuun nukkekotikerhossa askartelin potkukekan sijaan kalusteita. Uuteen taloon vaaleanpunainen sivupöytä valmiina. Ai mikä uusi talo? No siitä lisää myöhemmin. Pientä vilausta näette näissä kuvissa.


Sivupöytä on tehty paspispahvista, jäätelö sekä kahvitikuista, koristesorvauksista ja helmestä.


Toisen kerhossa alkunsa saanut kaluste on pesukomuuti. Siitä tuli hieman syvä, kun sovitin sitä tulevaan kotiinsa, mutta pitäähän siihen pesuvati ja kannu mahtuakin.


Komuuti on tehty paspispahvista, kartongista, koristesorvausten jämistä sekä helmestä. Taustalla näette puolestaan vilauksen uuden talon kylpyhuoneesta.


Ohessa kuvat kerhoillan päätteeksi, josta kotitehtäväksi jäi osa maalaamisesta.


Muut kerholaiset pysyivät aiheessa ja illan aikana syntyikin useammat potkukelkat. Kotiasennukseksi jäi jokaisella jalakset. Kuvasta jäi vielä uupumaan yhden kerholaisen kelkka hänen lähtiessään aiemmin.




sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Suuri Snadi 2016

Huuuh! Viikko sit kärrättiin kimpsut ja kampsut Myyrmäkeen ja osallistuttiin kerhon nimellä Suureen Snadiin. Minä, Maarit ja ekakertalainen Heidi väsäsimme hikihatussa myytävää tämän vuoden markkinoille ja olihan kiva viikonloppu :)

Tänä vuonna meidän pöytä näytti tältä.

Meillä nökötti kettupariskunta pitämässä vahtia pöydässämme. Heidin taitavaa kädenjälkeä ;)

Mun nurkkaukseni.

Heidin vihervaltakunta.

Maaritin puoti.

Tässä vielä kiitospotretti kaikille kävijöille! :D

Omiakin ostoksia tein vaikka maltillisesti.

Christian Lundkvistilta tummat tuolit ja yhteen sopiva pöytä noidalle. Noidalle myös kahvikupit Taavanaiselta. Siistit kranssipohjat seläntakaa naapureilta Piänt ja ihanaa poppoolta. Ihastuttavan sievät kukkaistutukset omasta pöydästä Heidiltä sekä neulahuovutettu pehmolelukettu samaten.

 Kankaita Karoliinan Kostyymit/Mirja Visuri pöydästä sekä ohuita nahkoja naapuripöydästä Japir/Jaana Pirttijoki. Toiselta naapurilta Hiekkakakulta lähti riipus ;)  Lisäksi sekä Hiekkakakulta että jälleen yhdeltä naapurilta Nina Tuomistolta(?) lähti parit lahjaostokset, joita ei voi täällä julkaista.

Kiitos kovasti kaikille kävijöille ja nähdään taas toisella kertaa!




sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Vihdoin sänky!

 Vuosia olen meinannut tämän sängyn tehdä. Olen vain lykännyt sitä, kun oli tarkoitus tehdä kokonaan esikuvansa mukaan metallista ja kolvaamalla koota kaluste.

No kolvaamisella aloitinkin, mutta valitettavasti materiaalit olivatkin vääränsorttiset ja loppujen lopuksi liimallahan tämä syntyi ja materiaalina metalli sekä puu.

Tänään sain viimeisteltyä patjan ja kaunotar pääsi kuvauksiin.


Ja tässä vähän kuvaa esikuvastaan eli miun ikean metallisängystä. Tämä minikaluste päätyy joskus miun rintamamiestalooni, josta tulee siis miun unelmatalo minikoossa.


Ja mitäs tuolla taustalla vilahtaa? Meidän kerhonnimen alta löytyy sitten lokakuussa pöytä Suuressa Snadissa. Meitä oli siellä viime vuonnakin myymässä kolme henkilä eri nimen alla, ja tänä vuonna kerhonnimi on pöydässä ja myyjissäkin vaihtelua.

Jotakin suurempaa siis valmistui tässä samalla myös myyntipöytään. Markkinoista lisää hieman myöhemmin ;)


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Nukkekotikirppiksen ostoksia

Kyllä minäkin välillä teen ostoksia facebookin nukkekotikirppikseltä.
Monissa väliaikaisprojekteissa huomaa, että kalustevarastot ovat hyvin rajalliset, mutta toisaalta yritän aina harkita mitä ostan, jotta jokaiselle kalusteelle olisi paikka sitten joskus niissä valmistuvissa nukkekodeissa.

Kesällä bongasin tämän mahonkisen flyygelin ja jakkaran. En osannut oikeastaan etukäteen ajatella soittimen kokoa, mutta katsottuani sen tietoja muistaakseni minimaailmasta oletin sen sopivan 1:12 kotiin. Jakkara on jo silminnähden pikkuruinen, mutta ainahan sen tilalle voi laittaa toisen. Flyygeliä ajattelin viktoriaaniseen taloon.


Nyt alkusyksytä ostin sitten ison lipaston ja yöpöydät. Lipastossa ei ollut peiliä, mutta leikkasin sen ihan Motonetistä ostetusta leikattavasta sivupeilin korjauspeilistä. Ihastuin vanhanaikaseen lipastoon heti, kun sen näin ja se päätyy joskus rintamamiestalon makuuhuoneeseen.

Yöpöydät olivat samalta myyjältä ja ajattelin ne ostaa myös rehellisesti vain varastiin, jotta olisi tarvittaessa näyttlyissä tai vastaavissa jotain täytettä. Mutta kyllä nekin varmaan päätyvät lopulta viktoriaaniseen taloon.


Sitten kun nämä ostokset laittaa vierekkäin niin huomaa, että flyygeli on oikeasti tosi pieni. Pitäisi oikeastaan mitata minkä mittakaavan mukaan se on rakennettu. En kuitenkaan siitä vielä luovu, mutta sen kohtalo on avoin :D


tiistai 6. syyskuuta 2016

Minun uusin aarteeni

Vaikka Forssan markkinat oli ja meni, niin tuli sieltä minullekin jotain. Itse en ole vielä viitsinyt niin kauas matkustaa laiskuuttani vaikka harkinnassa onkin ollut viime vuosina lähteä, mutta kävihän Forssassa meidän kerhosta kuitenkin muita osallistujia.

Laitoin tilaukseen Marian tekemän singer ompelukoneen ja sen säilyttimen, sillä äidilläni on vastaava ompelukone vielä käytössä. Mahtava masiina, jota ei vuodet paina.


Ja sen takia kesti tehdä tämä blogipostaus, kun pieni aarre täytyi ihan ehdottomasti käyttää moikkaamassa isompaa sisarustaan.


Olen todella tyytyväinen näihin hankintoihin ja iloinen, että Liisa ehti ne minulle nappaamaan. Kiitos Liisa!


lauantai 3. syyskuuta 2016

Elokuun kerhossa tehtiin saappaita

Elokuun kerhossa otimme aiheeksi kumisaappaat. Ohje löytyi Maria Malmströmin kirjasta Nukkekoti Vinlölän vuosi. Alkuperäinen ohje oli mustiin kontio-mallisiin kumisaappaisiin, mutta kerholaisemme Maarit oli hieman etukäteen harjoitellut mallin tekemistä ja näin syntyi sitten enemmän hai-saappaita muistuttava malli.

Loppujen lopuksi kukaan ei tehnyt mustia saappaita vaan kerhon tuotokset olivat vallan väri-iloittelua.

 Otinpa vaihteeksi kuva askartelupisteestäni :D Silppua kertyi tästäkin työstä ja tietysti evälautanenkin keikkui mukana, jotta jaksoi askarrella.


Tässä kuvaa kerholaisten tuotoksista yhteispotretissa. Yksi askartelija joutui lähtemään hieman aiemmin eikä hänen saappaansa tässä näy.


Omistani otin vielä kuvan portailla. Kotona vielä lakkasin saappaita ja se tekikin niistä kovemmat, mutta lakka imeytyi aika tehokkaasti kankaaseen, eikä pintaan tullut suurta kiiltoa. Lisää lakkaa siis vielä joku päivä :D Tarkoitus on vielä tulostaa hai-saappaiden merkit saappaiden varsiin. Myönnän, että ensimmäisiksi kengikseni ovat aika makeet! :D